top of page

Olen Tuuli, Civill iCandyn perustaja, iloinen, empaattinen ja huoleton taiteilijasielu!
 

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä olen toiminut pääosin toimistotöissä sekä kaupan alalla, kuitenkin aina kaivaten jonkinlaista luovaa työtä, jossa näkyisi oman käden jälki.
Olen aina ollut kiinnostunut kauneudenhoitoalasta, ja olenkin opiskellut alaa (kosmetologi).

 

Useita vuosia sitten nähdessäni Instagramissa ensimmäisiä Microblading ja -puuterikulmia, ajattelin välittömästi pigmentointien tekemisen olevan unelmatyötäni. En kuitenkaan vielä tuolloin uskaltanut seurata unelmiani, vaan päätin jäädä silloiseen palkkatyöhöni.

Lopullisen päätöksen yrittäjäksi ryhtymisestä kauneusalalle tein kuitenkin välittömästi äitiyslomani aikana vuonna 2018. Yritykseni perustin kevättalvella vuonna 2019.
 

Olen haalinut vuosien varrella useita koulutuksia kasaan, ja tähän päivään mennessä niitä onkin kertynyt jo 16kpl sertifikaatteineen.
 

Olen ollut aina erittäin lahjakas taiteellisesti, ja minulla on esteettistä silmää - asiat, joita ei voi oppia mistään, vaan ne tulevat luonnostaan, ja auttavat minua koulutusteni lisäksi työssäni luomaan asiakkaille parhaan mahdollisen lopputuloksen. 


Rakastan pikkutarkkaa työskentelyä ja sitä, että näen työni tulokset heti. Minulle on myös tärkeää, että saan palvella jokaisen asiakkaan kiireettömästi sekä yksilöllisesti. 
Työskentelytyylini on huumoria täynnä, rento ja iloinen, ja toivon että tämä välittyisi liikkeessäkin teille asiakkailleni.

Kiitos asiakkaat, jotka mahdollistatte minulle sen, että saan tehdä tätä unelmatyötäni. 


 

IMG_7475.JPG
bottom of page